Suur-Espoonlahden alueen kunnianpalautus valtuustokaudella 2025-29

10.10.2024, Antti Jäänvirta, (lukuaika 1-2min)

Espoonlahden terveyskeskus remontin alla

Mikäli asut alueellani varmaan jo tiesitkin, että Espoonlahden terveyskeskus on pitkässä remontissa. Ja vaikka korvaavaa tilaa on koko ajan ollut missä palvelut olisi voinut säilyttää lähellä edes osittain, niin kaikki siirrettiin Matinkylään. Mutta tiesitkö, että tämän päälle - uunituoreella Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päätöksellä - alueeltamme loppuvat kunnalliset hammaslääkäripalvelut, jotka siirretään Matinkylääkin kauemmas Niittykumpuun. Tuloksena on Hämeenlinnan kokoisen kaupungin verran väkeä, joka kulkee muualle päästäkseen hammashoitoon, lapsia, koululaisia ja senioreita myöten.

Laurinlahden koulu palaneena

Olet ehkä myös huomannut, että Laurinlahden koulu seisoo edelleen tuhopolton jäljiltä avoimena rankana taivasalla, toukokuusta 2024 lähtien. Koulu, joka jo kertaalleen meinattiin lopettaa kokonaan ellemme Espoonlahden Kokoomuksessa olisi taistelleet vuonna 2023, että se (sitten joskus) korjataan entistä ehommaksi. Todennäköisesti sinä tai joku perheenjäsenesi kohtaa päivittäin myös sen, että koko alueemme on työnnetty julkisen liikenteen kalliille C-vyöhykkeelle. Vaan tiesitkö lisäksi, että kun Lippulaivan ympärille alkaa piirtää ympyrää, ympyrän sisään jää Suomen suurin väkiluku, jolla ei ole käytössään esittävän taiteen kulttuuritilaa? Finnooseen taas ollaan saatu upeita uusia kerrostaloja ja metro viereen. Länsimetron sivuilla mainitaan 17.000 uutta asukasta vuoteen 2030 mennessä. Saman verran asukkaita on esim. Äänekoskella, joka ei ole kunta vaan kaupunki. Jossain kohtaa vaan alueen päiväkotipaikat pääsivät livahtamaan suunnittelun ja rahoituksen ohi, joten niitä ei kertakaikkiaan ole vaikka kaupunki ei sentään niin köyhä ole, ettei rahaa päiväkotien avaamiseen riittäisi. Pystytkö ajattelemaan kokonaisen kaupungin ilman yhtäkään päiväkotia? Onneksi edes peruskoululaisille löytyi vielä tilaa viereisestä Kaitaan koulusta.

Kartta missä Finnoosta puuttuu päiväkodit

Kouluista puheenollen tiesitkö, että päästäksemme tasoihin Espoon muiden alueiden kanssa, Espoonlahden suuralueelle tarvittaisi 1.000 uutta lukiopaikkaa. Tämä siitäkin huolimatta että Kirkkonummen lukiot ovat kaukana ja Espoo ja Kauniainen ovat jo nyt Suomen vaikeimmat kunnat ylipäätään saada lukiopaikka, joten tämä ei ole tappio vain Espoonlahdelle vaan koko Espoolle. Sokerina sivistysasioiden pohjalla, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Soukan kirjastosta, josta on muistona vain kyltti seinässä.

Soukan käytöstä poistettu kirjasto paikalleen ränsistyneeenä

Tällaisiin lopputuloksiin ei ole voinut johtaa muu, kuin kaukaa historiasta kumpuava ajattelutapa, missä Tapiola, Leppävaara ja Matinkylä ovat arvokkaita kasvukeskuksia, Espoon Keskus perinteinen päätöksenteon ja julkisen liikenteen solmukohta, mutta Espoonlahden-Kivenlahden seutu vain muualla Espoossa plus Helsingissä töissä käyvien nukkumalähiö.

Jatkossa tällainen ajattelu ei koidu pelkästään alueen asukkaiden, vaan koko Espoon tappioksi. Espoo on maan nopeimmin kasvava kaupunki ja Suur-Espoonlahti sen nopeimmin kasvava alue. Meillä siis ratkaistaan koko Espoon ja Suomen kärjessä, kohtaako tuleva väestönlisäys elinvoimaa ylläpitävät palvelut ja hyvinvoivan yhteisön, vai arvotyhjiön. Ja tässä kysymyksessä ei ole minkäänlaista eroa sen suhteen, mikä uusissa tulijoissa on kantaväestön ja maahanmuuttajien keskinäinen suhdeluku.

Tilanteen juurisyytä ei lopulta tarvitse hakea kaukaa. Suur-Espoonlahden asukkaat eivät ole etsineet itselleen alueella asuvaa ehdokasta kunnallis- ja aluevaaleissa. Meillä asuu joka viides espoolainen, mutta vain n. joka viidestoista valtuutettu. Näistä luvuista on mahdollista laskea, että kaksi kolmesta alueemme asukkaasta on lahjoittanut äänensä alueemme ulkopuolelle.

Voi tietenkin olla, että juuri sinä et kykene äänestämään juuri minua tai edes puoluettani, mutta JOS asut alla olevan kuvan alueella – etsi itsellesi samaisella alueella asuva ehdokas niin kunta- kuin aluevaaleihin 2025! Täällä asuu peräti 45.000 äänioikeutettua. Sillä saadaan vaikka alueen jokainen ehdokas läpi jokaisesta puolueesta.

Suur-Espoonlahden kartta>